maanantai 24. syyskuuta 2012

VÄRIKÄSTÄ SYYSASKARTELUA





Näin mukavan värikkäitä lehtitauluja lapset tekivät tänään aamupäivällä. Lehdet kerättiin viime viikolla ja laitettiin kirjan väliin prässääntymään muutamaksi vuorokaudeksi. Liimasimme vain lehdet värikkäille kartongeille ja näin valmistuivat helpot ja iloisenväriset lehtitaulut :)

Tänä syksynä kun omenia on tullut reilusti ajattelin kokeilla kuivattaa omenaviipaleita. Kuivattelin puulämmitteisen saunan jälkilämmöissä pari vuorokautta ja aivan ihania herkkujahan niistä tuli. Täytyy kuivattaa toisenkin kerran.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Huovutetut sienitaulut




Tämännäköiset sienitaulut huovuttivat 5-vuotiaat. Tämä oli ensimmäinen neulahuovutustyö minkä tekivät. Ylempi taulu näyttää suunnilleen siltä minkälainen oli minun idea, mutta tapansa mukaan oma poikani muutti ideaani ja hän ei halunnut liimata työtään kartonkipohjalle. Ylemmässä taulussa on kärpässieni ja kanttarelli ja alemmassa punainen kärpässieni (ilman pilkkuja) ja valkoinen kärpässieni sekä aurinko ja pilvi. Tykkäsivät neulahuovutuksesta, mutta kärpässienen pilkut olivat vaikeita huovuttaa, joten niissä auttelin. Nämä työt olisi voinut kyllä vielä märkähuovuttaa, niin olisivat tulleet tasaisemmiksi ja kestävämmiksi. Ja ehkäpä vielä märkähuovutetaankin tuo oman poikani työ, kun siinä ei ole sitä kartokipohjaa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Alkuviikon puuhia

Alkuviikkomme on koostunut mm.



SÄMPYLÖISTÄ



SIENISTÄ



SIILEISTÄ


Maanantaina leivoimme sämpylöitä ja tiistaina sienestimme. Kylläkin vain omalla takapihalla, kun pihaamme kasvaa joka syksy muutamia voi-ja lehtikuusentatteja. Lapset eivät halunneet maistaa sieniä, joten söimme ne sitten oman perheen kanssa illalla. 
Tänään askartelimme siilit. Kolme lasta oli askartelemassa, mutta siilejä valmistui vain kaksi, kun oma poikani halusikin askarrella linnun. Siilit on tehty ruskeasta kartongista ja ruskeista männynneulasista. Nenä kahvipavusta ja valmiit askartelusilmät saivat nämä siilit. 2,5-vuotiaskin leikkasi itse siilinsä kun minä pitelin kartongista kiinni hänen leikatessa. Ja hyvin hän leikkasikin. 5-vuotiaiden kanssa aloitettiin eilen huovutustyöt pienten ollessa päiväunilla ja jatketaan niitä taas joku toinen päivä. Onnistuttiin kyllä katkaisemaan jopa kolme neulaa...Esittelen huovutustöitä sitten kunhan saadaan ne valmiiksi.

torstai 6. syyskuuta 2012

Omenapuita



Meidän tämä viikko lähti käyntiin askartelemalla tällaiset omenapuut. Runko on tehty vessapaperirullan hylsystä, joka päällystettiin hienolla hiekalla (siis liimattiin hiekkaa). Vihreästä kartongista leikattiin oksat ja lehdet. Sen jälkeen lapset maalasivat punaisella sormivärillä puihinsa omenoita.

Nyt on kyllä mahtava omenasyksy, kun omenoita on ihan ennätyspaljon! Ja varsinkin viime vuoteen verrattuna, kun meille ei silloin tullut oikeastaan ollenkaan omenoita. Omena-kaurapaistosta tein yhtenä päivänä välipalaksi ja viisivuotiaitten kanssa tehtiin yhtenä toisena päivänä omenapiirakkaa välipalaksi. Leivottiin kun pienet olivat päiväunilla.